keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Syömyshäiriö

                    Syömishäiriöiden hoitoa sydämellä
Sairastunut nuori voi näyttää hyvinvoivalta, ja koulu ja harrastukset sujuvat. Nuori voi itse kokea olonsa hyväksi eikä tiedosta omaa sairauttaan.
Syömishäiriöön sairastuneen kuva kehostaan on väärä. Hän ei vastaanota toisen ihmisen vakuutteluja sopivasta painostaan tai laihuudesta. Hän tuntee ja näkee itsensä lihavana.

Satunnainen ylensyönti tai muutaman päivän laihdutuskuuri eivät vielä ole merkkinä häiriöstä. Häiriöstä on kyse silloin, kun syöminen ja syömättömyys alkavat hallita normaalia elämää ja arkea.


Yleisimmät syömishäiriöt

Anoreksia on sairaus, jossa nuori syö hyvin vähän ja valikoiden, joka jatkuu ja jatkuu, ja lopulta riistäytyy käsistä. Elämä alkaa pyöriä painon ympärillä. Voimakkaat pelot ovat usein osa syömishäiriötä, esimerkiksi rasva ja kontrollin menetys pelottavat.
Nuori saattaa pukeutua väljiin vaatteisiin ja kokkailla mielellään muille, mutta jättää itse syömättä. Rankka liikunta kuuluu monesti taudinkuvaan.
Jatkuva aliravitsemustila aiheuttaa fyysisiä oireita: luusto haurastuu ja ajattelukyky heikentyy. Psyyke oireilee muun muassa masennuksena, pakonomaisena ruuan ajatteluna, vetäytymisenä, ahdistuksena ja unettomuutena. Tytöillä kuukautiset voivat jäädä pois rajun laihtumisen vuoksi.


Bulimia on sairaus, jossa nuorella on pakonomainen tarve ahmia. Fyysinen ja psyykkinen paha olo laittavat nuoren hankkiutumaan syömisistään eroon oksentamalla, pakonomaisella liikunnalla tai ulostus- ja nesteenpoistolääkkeillä. Nuori kokee usein asiasta syvää häpeää ja syyllisyyttä, eikä kerro siitä kenellekään.
Bulimia voi aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä oireita, kuten sydämen rytmihäiriöitä, ruuansulatushäiriöitä, hampaiden eroosiota ja masennusta.

1 kommentti:

  1. Jos kopioi suoraan joltain nettisivulta, kannattaisi edes lukea mitä on kopioinut, ettei julkaise ihan mitä sattuu sinne päin asiaan liittyvää!

    VastaaPoista